Jääkärikenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch (1892–1978)

 

K. L. Oeschin vanhemmat Christian ja Anna olivat sveitsiläisiä, ja ensin mainittu totesikin: ”Olen syntyperäinen suomalainen, mutta täysiverinen sveitsiläinen.” Sveitsin kansalaisuudesta hän luopui vasta vuonna 1921.

 

Oeschin sotilasura alkoi 1915 Saksassa. Kolmen vuoden kuluttua hän oli jääkärikapteeni ja pian jääkärimajuri. 1920-luvun alussa hän opiskeli Ranskan sotakorkeakoulussa. Tämän jälkeen hän johti Suomen sotakorkeakoulua. Hän saavutti jo vuonna 1930 jääkärikenraalimajurin arvon ja toimi yleisesikunnan päällikkönä 1930-luvun ollen myös keskeinen toimija Mannerheimin puolustusneuvostossa. Oesch osallistui lukuisiin maanpuolustuksen uudistuksiin, joista keskeisimpiä oli aluejärjestelmään siirtyminen. 1930-luvulla hänen näkemyksensä edesauttoivat tulevan Mannerheim-linjan rakentamista ja hän oli aktiivinen Ahvenanmaan linnoittamiskysymyksessä sekä suomalais-virolaisen sotilasyhteistoiminnan kehittämisessä ja osallistui Suomen ilmapuolustuksen ajanmukaistamiseen. Vuonna 1936 hänet ylennettiin jääkärikenraaliluutnantiksi.

 

Talvisotaan Oesch lähti päämajan yleisesikunnan päällikkönä. Sodan lopulla ylipäällikkö Mannerheim tarvitsi kenraaliaan Viipurinlahdella. Siellä Oesch otti komentoonsa Rannikkoryhmän. Hänen johdollaan pahasti kuluneet suomalaisjoukot onnistuivat rannikolla pysäyttämään neuvostoliiton divisioonien hyökkäykset.

 

Välirauhan aikana Oesch osallistui II Armeijakunnan (II AK) komentajana uuden itärajan linnoittamiseen. Hän myös keksi myöhemmin Salpa -nimen yli tuhat kilometriä pitkälle puolustusasemalle, joka tunnettaan Salpa-asemana tai Salpalinjana.

 

Jatkosotaan II AK:n nimi oli muutettu IV AK:ksi. Oesch komensi joukkonsa hyökkäykseen elokuussa 1941: Viipuri vallattiin, ja iskuja jatkettiin vihollisen kimppuun; syyskuun alkupäivänä 1941 puna-armeijan joukkoja antautui Viipurin eteläpuolella valtavassa motissa.

 

Oeschistä tuli Karjalan Armeijan komentaja vuoden 1942 alussa. Nimi muutettiin myöhemmin samana keväänä Aunuksen Ryhmäksi.

 

Ylipäällikkö nimitti Oeschin 26.6.1944 Mannerheim-ristin ritariksi. Tälle huomionosoitukselle keskeinen perustelu löytää kohteensa kesästä 1944, jolloin Oeschin alaisuudessa oli ollut enimmillään suurempi voimaryhmä kuin Suomen talvisodan armeija. Hänen johdollaan Talin–Ihantalan alueella puna-armeijan suurhyökkäys pysäytettiin. Tämä on Pohjoismaiden historiassa suurin taistelu.

 

Syksyllä 1944 sota päättyi ja Suomeen saapui liittoutuneiden valvontakomissio. Oesch toimi vielä yleisesikunnan päällikkönä ja Armeijakunnan komentajana. Hän kuitenkin luopui virastaan syyskuussa 1945. Oeschistä oli tullut persona non grata ja hänen saavutuksensa olivat niin sanotun virallisen Suomen puitteissa vaipumassa unohduksiin.

 

Lokakuussa 1945 Oesch vangittiin. Edessä oli sotarikossyytösten aika. Oeschin tapaus vei marraskuulle 1941, jolloin hän tarkasti sotavankikomppanian L-21. Tarkastuksen yhteydessä hän olisi ollut sangen suorapuheinen. Tämän perusteella ulkopuoliset muokkasivat kirjallisen käskyn, minkä seurauksena monet sotavangit menettivät henkensä. Käskyä ei ollut toimitettu Oeschille hyväksyttäväksi.

 

Sotaylioikeus tuomitsi Oeschin heinäkuussa 1946 muun muassa yllytyksestä 17 sotavangin tappoon 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Sotaylioikeus oli katsonut, että lainvastainen kirjallinen käsky oli Oeschin määräyksen tulosta. Oesch ihmetteli, miksi sotaylioikeus oli uskonut väitteitä, vaikka kirjalliset todisteet hänen sanomisistaan puuttuivat.

 

Korkein oikeus käsitteli Oeschin tuomiosta tehdyn valituksen ja myös totesi hänet syylliseksi, mutta tuomioksi tuli kolme vuotta vankeutta, pois lukien tutkintavankeudessa vietetyt 10 kuukautta.

 

Sveitsissä Oeschille osoitettu arvostus oli etenkin vankilavuosien jälkeen hyvin tärkeä henkireikä kenraalille. Myös Sveitsissä hänet yhä muistetaan oman maan poikana, josta tuli suuri sotapäällikkö, puna-armeijan pysäyttäjä.

 

Kunnioittaen

Vesa Määttä

Fil. toht.

 

Puh. +35840 505 2414

vesa.m.maatta@gmail.com

 

 

 


"